10.8.08

Sara Linnean teinivuodet

Nimeni on Sara Linnea Seasons. Asun biologisen isäni Joppen ja äitipuoleni Jaanan kanssa Leutolaaksossa. Olen alien ja tavoitteeni on tieto.

Koko teini-ikäni haaveilin pääsystä yliopistoon. Vaikka hinku yliopistolle oli kova päätin ensin nauttia teinivuosistani täysillä. Ensitreffeillä rakkaani Jeremiaan kanssa koin huikaisevan järkytyksen. En tiennyt että hänellä oli jo tyttöystävä, joka sattui (!!) olemaan samaan aikaan perheeni luona vierailulla. Tyttö tietysti suuttui Jeremiaalle ja löi tätä turpaan. Onneksi treffit eivät kuitenkaan menneet pieleen ja sain ensisuudelmani.

Sain hiukan esimakua yliopistomeiningistä kun uusi tuttavani lehmä kertoi minulle rakkaudestaan lemmikkejä kohtaan. Kamalinta yliopiston käymisessä on se etten voisi ottaa rakasta kissaani Joeytä mukaani kampukselle. :(

Paljon aikaa ja vaivaa se vaati mutta viimein johtajasusi ilmestyi tontillemme.

Susi pissi lattialle, kieri sitten omassa pississään ja joi sitä. Minä tyydyin juomaan ravitsevaa hedelmämehua.

Yritin kovasti ystävystyä johtajasuden kanssa. Olin jo luovuttamaisillani kun viimein muutuin ihmissudeksi. Kuvassa myös isäni Joppe. Ihmissutena olo on kivaa, energiaa riittää koko yöksi eikä minun tarvitse juuri koskaan nukkua.

Jostain syystä olin täysin sokea äitipuoleni arveluttaville toimille kasvihuoneessa, vaikka seinät ovatkin läpinäkyvät.

Pääsin viimein tositoimiin aikuisen rakkaani, yksityiskouluni rehtorin kanssa. Ennen kuin tapasin hänet olin luullut että kaikki rehtorit ovat vanhuksia ja lyhythiuksisia.

Jostain syystä kärpäset vihaavat minua. En pysty edes laskemaan kuinka monta kertaa olen kuollut niiden hyökättyä kimppuuni. Tällä ensimmäisellä kerralla minut pelasti kuolemalta isäni Joppe.


Sara Linnea Seasons
alien - ihmissusi

Seuraavassa osassa yliopisto... ja zombie!

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ookkei. iha hyvä ja toi rakkausjuttu oli kiva mut sexii enenmpi

Eki kirjoitti...

ookkee. aika tylsä. SEX SEX LOVE LOVE! <3<3<33

Bella kirjoitti...

Ei kai ny sexii ennen avioliittoa? Mitäs jos vaikka pamahtaa vahingossa paxux?

Anonyymi kirjoitti...

Heippa, jos ottaa tavallisen suden perheeseen muuttuuko se kiiluvasilmäseks yöl?

Bella kirjoitti...

Susi on kiiluvasilmäinen päivälläkin.

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko vastata tähän. Miks sun kuvassa on mies,vaikka Bella kuulostaa kyllä tytön nimeltä? Ja viel yks kysymys... miten niin "harvinaisen epäterve sielu"?

Bella kirjoitti...

Eikö tyttö saa käyttää miehen kuvaa avatarina? Siten niin.

Anonyymi kirjoitti...

onko sulla epäterve sielu??

Bella kirjoitti...

On.

Anonyymi kirjoitti...

mitä se niiku lähinnä tarkottaa? se epäterve sielu?? :O

Anonyymi kirjoitti...

Voiko perheeseen tehdä perhevalikossa suden näkösen koiran,mut yöllä se on niinku kiilusilmäinen ja susi?? toi oli aika epäselvä kysymys,mut yritä saada tolkkua.... ;)

Bella kirjoitti...

Ei voi.