27.3.08

Pallinaama (aivan) Pervert on niin vittuuntunut yliväsymykseensä että nukkuu istualtaan.

Oscar ja Rose Two olivat raskaana yhtäaikaa, ja synnyttivätkin tunnin välein. Tyttäret Saran ja Linnean.

Eipä kulunut montaakaan hetkeä kun Oscarin mahassa kiersi siihen malliin että hän alkoi epäillä olevansa taas raskaana.

Linnea kasvoi lapseksi.

Kuten myös kaksoissisko Sara.

Aikaa sitten loin perheen orjia. Niiden tarkoitus on vain olla muiden simien orjia. Orjan voi ottaa taloonsa asumaan lapsenvahdiksi. Paljon parempi vaihtoehto kuin pelin tarjoama mielettömän tyhmä nanny. Tässä Oscarin ja Rose Twon lapsenvahti-orja heittää juomansa typerän Sherryn naamalle. Sherry vihaa kaikkia, mm. isäänsä Leon Kennedyä (puhekupla).

Orja unohti muuttaessaan housunsa kotiin. Oscar Junior teki kivan tempun. Sai orjan rakastumaan itseensä. Ja heti kun sai myöntävän vastauksen yhteenmuutto-pyyntöön muutti pois kotoa mutta jätti orjan sinne yksin...


Rose Twon raskaus meni täysin pieleen. Maha ei kasvanut ollenkaan. Yhtenä iltana luulin jo Rose Twon synnyttävän litteästä vatsastaan huolimatta, mutta kyseessä olikin ennenaikainen supistus. Vauva ei syntynyt millään, maha ei kasvanut, mutta simi oli silti sitkeästi raskaana... Lopulta oli pakko lopettaa raskaus koodilla.

Olipa kerran simit nimeltä Kitty ja Pantless Pervert. Kantasimini, joista isoin osa muista simeistäni kumpuaa. Kitty ja Pantless saivat tyttären nimeltä Rose. Ja toisen tyttären nimeltä Rose Two. Samaan aikaan toisella puolella kaupunkia yksinhuoltajaisä nimeltä David kasvatti teini-ikäisiä lapsiaan Elisaa ja Oscaria. Paljon myöhemmin kylän kovin huoripukki-David meni vastentahtoisesti naimisiin Rosen kanssa, ja sai tämän kanssa paljon lapsia. Muunmuassa kolmoset. Oscar sen sijaan kasvoi aikuiseksi ja meni naimisiin isänsä vaimon siskon, eli Rose Twon kanssa.

Oscar ja Rose Two saivat paljon lapsia. Osa oli jo ehtinyt kasvaa aikuisiksi ja muuttaa pois kotoa, kun perheeseen iski teiniraskaus-kärpänen. Lähes jokainen perheen teineistä pamahti paksuksi ja päätyi aikuiseksi kasvettuaan muuttamaan vastansyntyneen vauvansa kanssa pois talosta - yksinhuoltajiksi siis.

Aikuinen Kitty Junior ja teini Bill Kennedy yrittävät pusutella, mutta eihän siitä mitään tule pituuseron takia.

Rose Two Junior on ensimmäinen raskaana oleva teinisimini.


Perheen rakastettu kissanpentu Pena kuolee. Kuolemalle ei ole mitään syytä, siis bugi pelissä. :(

Oscar rakastaa Aurora-mamsteria.

Penan kuoltua perheeseen hankitaan kaksi koiranpentua, Jeppe ja Maks.

Jostain syystä raskaana olevan teinin alastomuutta ei ole sensuroitu.

Mitähän Vamppi Vamppyyri oikein ajatteli tullessaan käymään työkaverinsa luona täydessä päivänvalossa? Niin tai näin, lähtö pois oli ainakin välitön ja nopea. Ja savuinen.

Rose Two Junior synnytti tummaihoisen vauvan. Ai ai, missä sitä oikein ollaan oltu?

Teiniraskaus-kärpänen puri myös perheen poikaa, joka tuli raskaaksi koulukaverilleen jonka kanssa ei ollut edes ystävä.

Isukki-Oscarkin tuli raskaaksi, vaimolleen. Maha oli niin iso että luulin jo kaksosten olevan tulossa.