18.9.11

Uusi ravintola: Fangtasia

Toisin kuin monet muut pelaajat inhoan talojen rakentelua Simssissä. Nyt kuitenkin tuli poikkeus kun halusin yhtäkkiä tehdä baarin, jolle annoin nimeksi Fan(g)tasia. Baarin jossa voisi vaikka asua eli jossa olisi KAIKKI tarpeellinen elämiseen. Jopa sängyt! :D Tosin pelaamisvaihessa huomasin että vieläkin jotain tarpeellista puuttui, nimittäin suihkut.


Fangtasiaa testasivat ensimmäisinä Brad Pitt ja Angelina Jolie. Siitä ei tosin jäänyt mitään kerrottavaa jälkipolville sillä dj:n koppi oli aselteltuna niin ettei sitä päässyt yksikään simi käyttämään.

Uusi yritys Jeesus ja Maria Joulun kanssa.


En ollut vielä koskaan kokeillut keilaamista. En edes muista minkä lisäosan mukana keilaratakin tuli.


Maria on itse asiassa Kaunotar ja hirviö-elokuvan Belle.


Luistelun lisäksi aiemmin oli testaamatta myös rullaluistelu, joka alkoi Marialta aika huonosti.


Jostain syystä Marialla oli aina kamala kiire pois. Karkuun Jeesusta?


Maria on treffeillä Jeesuksen kanssa mutta haluaa naimisiin Twilight-Bellan kanssa. Kiva tyyppi.


Jeesus heittää juoman sen typeryksen naamalle joka kehtasi olla keilaradalla juuri kun treffiläiset halusivat sinne.


Jeesus haisee pahalle, ja se suihku tosiaan puuttuu.


Brad Pitt innostui tanssimaan.



Kuvan törkeä syövä tyyppi VARASTI Jeesuksen ruoka-annoksen! Suoraan nokan edestä. Ja nauroi päälle. Enpä ollut moista aikasemmin nähnyt. Jeesus-paran maha kurni pahasti mutta ruokaa hän ei lukuisista yrityksistä huolimatta saanut.